Koska olen vain tällainen pieni ja ilmeisesti aika tyhmäkin (joskus olen pitänyt itseäni ihan fiksuna, mutta nyt olen huomannut olevani vain tyhjäpäinen, itserakas hömelö) tyttö. Tai kai minä jo alan olla nainen, enkä enää tyttö. Olen 15-vuotiaasta asti haaveillut siitä tietystä ammatista. Olen nyt kolme kertaa hakenut opiskelemaan sitä, enkä ole päässyt. Nyt olen ajatellut hakevani ulkomaille. Mutta kun ylioppilas- ja lukioarvosanani ovat niin kehnot (vaikka joskus luulin niiden olevan kelvollisia) tuskin ikinä pääsen. Varsinkin kun kieliä en osaa yhtään. Miksi minulla ei ole opiskelupaikkaa? Miksei minulla ole sydänystäviä? (Onneksi yksi edes kaipaili minua tänään<3) Miksi minä olen yksin? Joskus pidin itseäni ihan nättinä. Joskus olen pitänyt itseäni ihan huumorintajuisena ja kuitenkin fiksuna keskustelukaverina. Mutta silti en tunnu kelpaavan kenellekään. Ja sen seurauksena en enää kelpaa itsellenikään.

Kirjoitettu: 19. Elokuu, 2010 aihe Yleinen, opiskelu.
Kommentit: 0

Tanssiminen on siitä ihanaa urheilua, että siinä on pakko koko ajan keskittyä siihen mitä tekee, eikä aikaa muun ajattelulle jää. Itse ainakin joudun laskemaan rytmiä päässäni ja koitan muistella miten mikäkin liike pitäisi tehdä ja milloin. Ja se tunne kun saa kävellä tanssitunnilta kotiin on aivan ihana. Ovatkohan ne sitten niitä endorfiineja vai mitä lie Joka tapauksessa enää ensi viikolla tanssia ja sitten alkaa vain arkinen kouluaherrus ja partiokokoukset. Onneksi se pienten sudarien komentelukin taitaa kuluttaa energiaa. Ja koulun myötä jatkuu pyöräily ja jos sinne puntillekin sitten. Tanssimiselle ei taida enää valitettavasti vain jäädä aikaa. Mutta se oli ihanaa niin kauan kuin sitä oli. Se pelasti päivääni edes vähän.

Tanssin ja suihkun jälkeen avasin jälleen koneen ja eksyin tietysti facebookkiin. Eikös Ville ollut siellä. En ole nähnyt häneen käyneen siellä sitten sen jälkeen kun oli laittanut olevansa parisuhteessa Marin kanssa. Nyt heti etusivulla oli hänen tilapäivityksensä. Tykkäsin siitä, mutta en sentään kommentoinut. Meinasin kyllä mutta en sitten kumminkaan. Eenkin tiloista olen aina vain tykännyt, en kommentoinut. No joo eipä muuta. Laitoin muutaman kaveripyynnön taas menemään ja laitoin Henkalle viestiä. Mutta siis joo Villestä saatu elonmerkkejä. Ehkä sillä sittenkin on vielä elämää eikä vain Marin kanssa parisuhteessa olemista. En halua olla julma. Onhan se niinkin että en ollut mitenkään überihastunut Villeen. Haluan hänen löytävän sisäisen rauhansa sillä selvästi hän etsii jotain ja janoaa jotain, mutta ei itsekään tiedä mitä se jokin on. Hän ei itsekään tiedä mitä elämältään haluaa ja miten olla onnellinen. Hän on silti kiva kaveri joten toivottavasti hän ja Mari ovat onnellisia. Vaikka Mari ei vaikutakaan sellaiselta, joka voisi olla minun kaverini.

Huomenna toisiksi viimeinen työpäivä! Odotan niin paljon lauantai-iltaa kun kaikki kesän työt on ohi. Ja sunnuntaina Tukholmaan. Ja sitten vielä viikon verran lomailua ennen koulua. Sitä en kyllä odota en sitten yhtään. Ääh, mutta enää en jaksa kirjoittaa. Pakko kohta mennä nukkumaan. Ei pysy silmät auki ja huomenna ne työtkin vielä. Asunto on vain edelleen välillä kuin trooppinen en tiedä mikä. Liian lämmintä kumminkin. Ja nyt on kauhea leipomis- ja ruuanlaittoinspis mutta kun on ne työt huomenna niin ei ehdi ennen torstaita. Sitä ennen pitää käydä kaupassa. Jostain pitäisi käydä ostamassa jo valmiiksi multaa, että saan väsättyä keittiöpuutarhaa itselleni. Mutta nyt siis nukkumaan.

Kirjoitettu: 17. Elokuu, 2010 aihe Yleinen.
Kommentit: 0

Tekisi mieli ilmoittaa, että en tule syksyllä kouluun, en jatka enää lippukunnanjohtajana, en vastaa enää Kaiku-tapahtuman avajaisista ja päättäjäisistä, en ala Marialle kaasoksi, en mene käymään vanhempieni luona enää kuukausiin, en aio pitää mitään yhteyttä niihin useimpiin kavereihini koska en vain jaksa heitä ja sitä etten mahdu heidän elämäänsä. Pakkaan reppuni ja lähden kiertämään maita ja ehkä löydän elämäni tuolta jostain kaukaisesta maasta.

Niin Maria tosiaan lupaili että voisi tulla auttamaan Kaikuun. No se oli kuulemma ollut vain heitto, että etsikää näyttelijät muualta. Niin enhän minä vielä pulassa ollutkaan. 13 henkeä pitäisi löytää ja nyt kaikki mahdolliset joita olen kysellyt ovat peruneet. Anteeksi vain mutta tämä on kumminkin minulle iso ja tärkeä asia. Minä sitä paitsi olen lupautunut kaasoksi ja polttarien järjestäjäksi ja ties mitä. Oliko edes selitystä. Ei tietenkään ollut. Ja tuntuu ettei Maria ymmärrä sitäkään, että nyt pari viikkoa minulla on aikaa suunnitella ja siksi olenkin innoissani miettimässä näitä hääjuttuja. Koulu alkaa, partio alkaa ja pääsykokeisiin valmistautuminen niin eipä minulla sitä aikaa sitten olekaan enää ennen kesäkuuta. Silloinkin voi olla että olen töissä eli ei aikaa. Ja kun miettii onko Marialla muuta elämää kuin koulu ja kihlattu, niin ei ole. Minullakaan ei siis ole elämää ja istun vain kaikki päivät kotona, mutta aina minulla on enemmän elämää kuin Marialla. Mutta jos haluaa jättää minut pulaan niin mikäs siinä. Täytyy vain muistaa etten nyt sitten intoudu liikaa hänen häistään vaan muistan että minulla on myös oma elämä. Sen olin kyllä muutenkin päättänyt että Mariasta ei minun kaasoani tule. En koe olevani lähellekään tarpeeksi läheinen hänen kanssaan. Tosin alan epäillä ikinä naimisiin menevänikään, mutta kumminkin. Hädässä ystävä tunnetaan ja sitä rataa.

Kirjoitettu: 17. Elokuu, 2010 aihe Yleinen, partio.
Kommentit: 0

Minun piti herätä aikaisin ja tehdä kaikennäköistä. Noh heräsin sitten 11.20. Sitten kaikessa rauhassa aamurutiinit ja aamupala ja samalla koneella istumista. Sitten aloin varata hammaslääkäriä eli istuin puhelin korvalla jonottamassa pienen ikuisuuden. Lopputulos oli että ehkä sitten joskus puolen vuoden päästä. Niin siis kun olen hammaslääkärikammoisena pitkittänyt tuota soittamista yli 4 vuotta niin saatte sitten varmaan samantien alkaa tilailla niitä tekareita. Hampaat taitaa tippua suusta ennen kuin pääsen lääkäriin asti. Ihan kuin minulle sitten puolen vuoden päästä sopisi kun kalenteri on millainen on: täysi. Ärrinmurrin. No mitäs olen parin viime vuoden aikana aina unohtanut koko asian. Oma syynihän se on. Näissä tilanteissa vaan vanhemmat alkavat ärsyttää kaikkein eniten. No mitäs pitkitit. Niin jos oikein muistan että kun silloin vielä kotona asuessani asiasta puhuin niin ei korvaa lotkautettu, eikä viitsitty edes kertoa mistä se tarkastusaika pitäisi varata. Nyt sitten se on vissiin ollut vain omaa tyhmyyttä ja laiskuutta. Eilen sitten taas muka tiedettiin asiat paremmin kuin minä. Kai minä nyt tiedän oman kotikuntani! Kai minä nyt osaan netissä siirtyä linkistä toiseen ja selvitellä asioita. Mutta ei. Tuntuu etteivät vanhemmat ota minua tosissaan. Pakko se on sitten alkaa tehdä asiat ihan itse ja juuri niinkuin huvittaa. Ei niistä enää ole kuin kuskeiksi kun ei minulla sitä autoa ole. Ärsyttävää. Ja tuntuu että ne, tai varsinkin äiti, ylenkatsovat kaikkia tekemisiäni ja he tietävät asiat paremmin. Hei anteeksi onko esim. äitini ikinä asunut yksin tai asunut toisessa kaupungissa tai viettänyt opiskelijaelämää. Ei ole. Ovatkohan asiat hieman muuttuneet30 vuodessa.Kyllä, sillä nehän muuttuvat ihan parissa vuodessakin jo niin paljon. Vanhemmat eivät sitten saa mitään aikaiseksi enää nykyään. Niin saamattomia. Ja minun pitäisi joulukuussa asua kokopäiväisesti heidän kanssaa Mahtaakohan edes pää hajoilla siellä.

Ja tosiaan Kilkkeeltä on kotiuduttu. Leirillä oli ihan huippua. Meidän työporukka oli ehkä paras ikinä. Askarreltiin ja tilattiin heseruokaa ja laulettiin ja tanssittiin ja kyllähän meidän ruokaakin kehuttiin. Olimme kuulemma ainakin joidenkin mielestä leirin paras keittiö

Kirjoitettu: 17. Elokuu, 2010 aihe Yleinen.
Kommentit: 0

Ja sitähän tässä on kuluneet viikot olleet. Nytkään ei ole mielessä yhtään järkevää ajatusta. Pahimmat kiukut arvostelevia ihmisiä kohtaan vuodatin tuonne bloggerin puolen turhamaisuusblogiin. Mutta siis viime viikot ovat kuluneet kotona aika lailla yksikseen. Keskiviikkoisin ja lauantaisin olen käynyt töissä, silloin tällöin shoppailemassa ja lenkillä. Näillä ilmoilla ei vain kovinkaan usein tule lähdettyä lenkille kun jo lenkkivaatteiden laittaminen saa hien virtaamaan. Lööpeissä uhkailtiin tänään lämpimän ilman jatkuvan syksylle asti. Tosin pohjoisessahan oli tänään tullut lunta. Aika hienossa maassa saamme siis asua. Huomenna olisi siskontytön synttärit ja sunnuntaiaamuna suuntana Hämeenlinna ja Evo ja siellä partioleiri Kilke. Vihdoinkin kunnon ohjelmaa tähän kesään. Toivottavasti elokuulle tehdyistä suunnitelmista edes osa toteutuu. Suunnitteilla roadtrippiä, Tukholman reissua ja Tallinnan risteilyä. Katsotaan nyt sitten. Ja koulukin alkaa pian ja pääsykokeisiin valmentautuminen siinä ohella ja sitten on työharjoittelut tulossa ja tanssikurssi jatkuu taas elokuussa ja partiotapahtumia on tiedossa enemmän kuin tarpeeksi koko syksyksi ja ensi vuonna siskon kolmekymppisiä ja nyt taidan mennä jo liian pitkälle. No jos leirin jälkeen saisi taas lenkkeily rutiinista kiinni ja nielisin katkerana tylsän heinäkuun ja aloittaisin taas jälleen kerran täysillä tekemisen ja elämisen. Sitä tuskin tulee tapahtumaan mutta aina voi haaveilla.

No niin melkein 200 sanaa turhaa löpinää ja nyt olen siis ilmoittanut olevani hengissä. Jatkan uusimman intohimoni parissa eli Teho-osaston katsomista. Tilasin kaksi tuotantokautta ja olen nyt niin koukussa. Pakko saada lisää! Ja kämppää pitäisi vielä siivota, kun vanhemmat huomenna tulevat hakemaan sinne juhliin ja niin pois päin. Roskis pitää viedä aamulla pois haisemasta ja nuo lasit ja pahvit ja kartongit ja tuo vaatekasa sohvalta pitäisi varmaan siivota kaappiin. On sitten mukavampi leirin jälkeen tulla kotiin kun on puhdasta, eikö teistäkin? Hauskaa heinäkuun loppua kaikille ja tavataan jälleen sitten elokuussa.

Kirjoitettu: 23. Heinäkuu, 2010 aihe Yleinen.
Kommentit: 0

Viime yönä nukuin parvekkeella. Ei ollut kyllä yhtään liian kylmä. Mutta onneksi tämä päivä näyttää pilviseltä eli asunto ei ehkä lämpene liikaa. Tosin postiluukusta kolahti juuri kaksi tuotantokautta Teho-osastoa eli läppäri varmaan lämmittää asuntoa monta astetta.

Mutta aamuyön tunteina näin unta. Näin unta Villestä ja hänen tyttöystävästään Marista. Olimme kolmestaan jossain. Yritin vältellä heidän kanssaan olemista sillä se tuntui pahalta enkä halunnut heidän näkevän kyyneleitäni. Mutta Ville oli todella paljon minun kanssani. Jossain vaiheessa olimme kaksin ja Mari soitti että hänellä on tärkeää asiaa Villelle. Villen pohtiessa ääneen mikäköhän oli niin tärkeää tokaisin Marin haluavan kertoa rakastavansa Villeä. Ville taas siihen, että on jo liian vanha sellaisiin jatkuviin vastarakastuneiden höpötyksiin. Myöhemmin unessa Ville tuli luokseni kun olin paennut toiseen huoneeseen ja piti minua sylissä. Ja suuteli minua. Me suutelimme. Enkä kokenut huonoa omaatuntoa, että Ville petti Maria kanssani. Olin iloinen, että nyt he eroaisivat. En itse luottaisi enää Villeen, enkä häneen kanssaan haluaisi olla, mutta eipä hän olisi Marinkaan kanssa. Kamalaa miten julma ihminen voi olla. Haluan ihan todella olla onnellinen heidän puolestaan. Se olisi ehkä helpompaa jos pitäisin Marista, mutta en ikinä voisi kuvitella olevani hänen kaverinsa.

Kirjoitettu: 15. Heinäkuu, 2010 aihe Yleinen.
Kommentit: 0

Hengissä ollaan, vaikka kirjoittelussa onkin ollut taukoa. Tuolla bloggerin puolella olen ollut vähän ahkerampi, mutta siellähän nuo postailut ovat lähinnä kuvia ja erilaisia kyselyitä. Pitäisi varmaan taas saada aikaiseksi siivoilla ja järjestellä näitä blogeja. Nyt on sen verran kuuma koko ajan ettei oikein muuta saa tehtyäkään kuin koomailtua tietokoneella. Tosin tämä läppäri varmaan nostaa asunnon lämpötilaa vielä pari astetta. Olen sentään tänään paitsi nukkunut yhteen asti, myös tiskannut ja silittänyt ja järjestellyt asuntoa kuntoon. Viikonlopun jäljiltä kaikki tavarat ja vaatteet olivat vain jääneet jonohonkin kohdalle lattiaa. Sellaista se festarielämä on, eikö vain. Pari seuraavaa päivää menee nukkuessa univelkoja, pestessä pyykkiä ja siivoillessa jälkiä. Kaiken lisäksi menkat alkoivat tänään eli jouduin lisäksi kiskomaan särkylääkkeitä ja makoilemaan tuskissani ja taistelemaan energiajuoman avulla väsymystä vastaan. Huomenna on pakko astua ulos ihan vain töidenkin takia. Lisäksi kaupassa pitäisi käydä. Niin ja olenhan minä tänään jo kuluttanut kivasti rahaakin. Tuli shoppailtua valmennuskurssimateriaaleja ja DVD:eitä. Tuhottomasti valmennusmateriaaleja tulossa eli joku päivä voisi mennä makoilemaan puistoon ja tekemään lukusuunnitelmaa seuraaviksi kuukausiksi. Niin ja tilaukseen lähti pari tuotantokautta Teho-osastoa. Maksoivat edelleen aika paljon (19,90 ja 24,90) mutta antaa olla.

Viime yönä näin unta. Jotenkin siihen liittyi vielä viikonloppuinen Ruisrock. Olin samankaltaisessa ympäristössä. Sitten siinä oli mies. En tiedä kuka, joku nuori mies kumminkin. Seisoskelimme vierekkäin ja olimme entuudestaan tuttuja ja siis kahdestaan liikkeellä. Tai emme kahdestaan ilmeisesti, mutta yhdessä samassa seurueessa. Sitten rohkaistuin ja kun olimme muutenkin seisoskelleet lähekkäin siirryin nojaamaan väsyneenä päätäni hänen rintakehäänsä vasten. Mies laittoi kätensä ympärilleni. Siinä oli hyvä olla. Sitten tapahtui kaikkea muuta, enkä ihan tarkkaan edes muista koko unta. Kuitenkin jossain kohtaa mies nostaa minut syliinsä. Olemme kasvot vastakkain ja minun jalkani hänen vyötärönsä ympäri. Sitten taas jotain muuta ja lopuksi suutelemme ennen kuni minun pitää kiiruhtaa työvuoroon. Mutta miksi ihmisen pitää nähdä tuollaisia unia? Miksi alitajunnan pitää herättää tajuamaan että vaikka muuta väitän kaipaan sitä että joku laittaa kätensä ympärilleni kun minua väsyttää. Olen itsenäinen ja seurustelu pelotta minua melkein enemmän kuin mikään muu.  En tiedä mitä siinä pelkään. Pelkään paljastavani itsestäni toiselle ihmiselle asioita. Pelkään muuttuvani haavoittuvaksi. Pelkään, että joku voisi satuttaa minua. Pelkään hylätyksi tulemista. Pelkään oman elämäni ja vapauteni menettämistä. Mutta tänä aamuna heräsin siihen että kaipasin jotakuta halaamaan minua. Mutta kaipaanko ketään varaamaan vessaa etten pääsekään suihkuun kun haluan. Kaipaanko jotakuta ihmettelemään miksi siirryn keskellä yötä nukkumaan lattialle ja seurakseni aamupalalle. En, en kaipaa. Mitä minä sitten oikeastaan haluan?

Kirjoitettu: 13. Heinäkuu, 2010 aihe Yleinen, parisuhde.
Kommentit: 0

Paitsi loma-aikoina syön aina aamupalan. Kouluaikana riittää kuppi kahvia tai aamuvitamiinit. Tuo on itseasiassa vuorosana eräästä tv-sarjasta, joka nyt vain tuli mieleen kun en enää meinaa keksiä otsikkoja. Varsinkin kun koitan nyt ylläpitää kahta blogia niin alkaa mielikuvitus loppua. Alan ehkä pikkuhiljaa pääsemään normaaliin päivärytmiin. Sain itseni ylös sängystä jo kahdeksalta, tosin aamupala ja muut aamutoimet kestivät lähes kaksi tuntia eli tänään aikaisin nukkumaan josko huomenna pääsisin ovesta ulos nopeammin.

Kävin ensimmäiseksi katsomassa pisteeni pääsykokeessa ja samalla myös muutamien tuttujeni pisteet. Hain myös kopion pääsykokeesta. Paljastuikin, että osuus jossa olin luullut olevani huonoin meni parhaiten ja osuudet joissa luulin selviäväni helposti niin pisteitä oli tullut alle puolet mahdollisesta määrästä. Eli meni taas ensi syksyn suunnitelmat uusiksi. Pisteitä jäi edelleen puuttumaan se 7,5 eli aikas paljon, mutta eipä kai mahdottomasti. Suht saman verran taisi jäädä uupumaan viime vuonnakin.

Alkaa vain syödä itsetuntoa, kun ennen juhannust aloin saada itseäni hyvään kuntoon. Kävin töissä ja lenkillä ja tanssitunneilla. Sitten tuli juhannus ja viikonloppu vanhempieni luona ja kas kummaa nyt minulla on vieläkin isompi maha kuin toukokuussa. Ja nytkin syön koko ajan. Onneksi selvisin tänään kaupassa karkkihyllyn ohi ja mukaan lähti vain viinirypäleitä. Tosin nekin lihottavat mutta toivottavasti vähemmän kumminkin. Tänään sentään lähdin illalla lenkille. Tuntui niin hyvältä. Kunnes sääret menivät jumiin päiväisen korkkarikävelyn seurauksena.

Mutta siis yhteenvetona: Miksen vain voi laihtua? Ja miksen osaa kirjoittaa kirjallisia, esseetehtäviä?

Pakko aloittaa lukusuunnitelman tekemistä!

Miksei sitä vain osaa olla onnellinen? Miksei elämästä osaa nauttia? Tai jos osaa, sitä osaa vain pari päivää kuussa tai viikossa tai ainakin vain murto-osan elämänsä ajasta?

Miksei elämä koskaan olekaan sellaista kuin sen kuvittelee olevan?

Ja miten romaninaiset selviävät tässä helteessä niissä pitkissä hameissaan ja pitkähihaisissaan? Yhdelläkin oli tiukka pitkä musta mekko, jossa pitkät hihat? Ja jollain oli paksunnäköinen huppari. Ja kyllä siellä ulkona yli kaksikymmentä astetta lämpöä. Itse selviää topilla ja shortseilla. Kyllä tuntui hassulta kun olin lenkillä ja minulla oli niskalenkkitoppi ja kiverretyt caprit ja juoksin kahden naisen (afrikkalainen kulttuuri ehkäpä) ohi ja heillä oli pitkät kaapumekot ja isot huivit hiusten peittona. Tuli jotenkin alaston olo. Joskus sitä huomaa, että tätä omaa uskontoa ja kulttuuria pitäisi arvostaa enemmän.

Kirjoitettu: 5. Heinäkuu, 2010 aihe Yleinen.
Kommentit: 0

Pohdiskeltuani elämääni jälleen muutaman päivän ajan alan pikkuhiljaa nousemaan jaloilleni. Romahdus tapahtui juhannuksen aikoihin. Huomisesta alkaen otan itseäni niskasta kiinni. Täältä tullaan tulevaisuus. Ainakin kunnes aamulla huomaan etten jaksakaan nousta ylös. Jotenkin tekisi vain mieli valvoa koko yön yli jotta saisin tämän päälaelleen kiertyneen vuorokausirytmin oikeille raiteilleen. Menen siis nykyään nukkumaan aikaisintaan yhdeltä yöllä ja nukunkin sitten kymmeneen. Sitten onkin mielestäni jo niin myöhäistä etten jaksa lähteä mihinkään. Huomenna palaan takaisin ruotuun ja jatkan lenkkeilyä ja positiivista elämänasennettani. Opiskelupaikkaa ei vielä tullut eli jatkan hoitsuopintojani. Ja samalla vannon, että sitten kun pääsen sisälle yliopistoon ja vielä sille oikealle alalle aion olla vuosikurssini parhaita. Minä aion näyttää että minä jos kuka olen sen opiskelupaikan arvoinen. Huomenna alan varmaan vasta kertailla viime vuotisia hoitsujuttuja sillä syksy tuo tullessaan paitsi ne normiopinnot, myös ne jotka jätin keväällä väliin. Eli koitan syksyn aikana suorittaa paitsi oman luokkani opintoja myös luokkani viime kevään opintoja. Pari kurssia menee vain tenttimällä ja muutamassa pitää osallistua labroihin. Minulla on kolme kuukautta aikaa ennen harjoittelua ja aion onnistua. Minusta opintojen ajantasalle saattaminen ei ole ongelma paitsi siinä tapauksessa että se on ongelma opettajille. Todennäköisesti se tulee olemaan opettajille ongelma, mutta sehän ei minua hetkauta. Olen myös pohtinut omia oppimistapojani ja ymmärtänyt lopullisesti nyt viime yönä ettei minua ole luotu oppitunneille. En jaksa yksinkertaisesti kuunnella opettajan paasausta. Minun pitää omassa rauhassa ja itsenäisesti opiskella ja siten saavutan parhaat tulokset. Nyt minulla on energiaa, jota tiedän ettei minulla ole enää keväällä. Pitää siis toimia nyt. Pitää aloittaa aktiivinen elämäntapa huomenna 5.7.2010. Pitää toimia nyt. Pitää elää tässä ja nyt ja tunkea jalka oven väliin kun vielä on voimia ja innostusta. Kaikki tämä koska minulla ei ole aavistustakaan mikä olisi minulle se ‘other option’. Isäni teilasi biologian opinnot samantien. Anteeksi nyt vain mutta ensin hän paasaa vuosikaudet miten opettajilla ei ole aihetta valittaa mistään mitään kun on niin helppo työ ja pitkät lomat. Sitten ilmoitan että jos hakisinkin biologian opettajaksi ja antaisin sen fysiikanopettajan uran olla. No ei ainakaan biologiaa kannata lukea kun joutuu työttömyyskortistoon. Anteeksi nyt vain mutta sellaista alaa, jolla ei ole työttömyysprosenttia, ei ole olemassakaan. Näillä työllistymiskokemuksilla, joita minulla on, en tule ikinä työllistymään, vaikka valmistuisin mistä kaikista kouluista. Joskus vain inhoan olla suomalainen.

Kirjoitettu: 4. Heinäkuu, 2010 aihe Yleinen, opiskelu.
Kommentit: 0

Eilinen ja tämä päivä on mennyt koomaillessa. Molempina päivinä oli aluksi tarkoituksena lähteä liikkeelle, mutta nytkin kello on jo yli kahden eli enää näin myöhään en jaksa mihinkään lähteä. Enkä tosiaan viitsisi lähteä alennusmyynteihin kun jos nyt toivottavasti päästäisiin sinne Tukholmaan. Kertokaapa kaikki siis hyviä vinkkejä minne shoppailemaan!?! Luulenpa että tämä viikonloppu menee jatkossakin laiskotellen. Mitään en vain saa aikaiseksi. No tänään olen sentään pessyt vaatteita ja pakko on tiskatakin. Eli sellaisia. Lisäksi pitäisi päättää mitä teen elämälläni. Mitä teen ensi vuonna? Menenkö valmennuskurssille? Aionko lukemaan biologiaa, arkkitehtuuria, sisustussuunnittelua, lääketiedettä vai jatkanko valmistumiseen asti bioanalytiikkaa? Aaargh, apua! Ehkä sitten vain tämäkin päivä menee siivotessa jo siivottua asuntoa ja miettien miten päivittäisin turhuusblogiani ja saisinkohan sinne ikinä edes yhtään lukijaa. Eli tämä jälkimmäinen puolikas vuosi 2010 alkoi aivan päinvastoin kuin ensimmäinen puolikas. Uusi vuosi ja loppiainen oli yhtäkuin yhteistä aikaa Villen kanssa. Nyt sitten masistelen yksin kotona, kun ei ole miestä, parasta ystävää, töitä, eikä opiskelupaikkaa. Tai siis on opiskelupaikka, mutta ei mielenkiintoista sellaista. Äiti sanoi eilen että lähde kaupungille ja osta itsellesi jotain kivaa ja äiti sponssaa. Tajusin silloin että ei se materia auta. Ei uusi pari kenkiä, uusi hame, uusi kirja, uusi dvd-boksi tai muukaan sellainen voi tuoda hymyä huulille, kun oikein masentaa. Masennus pitää kärsiä läpi ja itkut itkeä, surut surra ja vasta sitten voi taas hymyillä. Toki joskus tuo uusi materia on aivan ihanaa ja piristää ja tulee hyvä mieli tai parempi itsetunto, kun tuntee näyttävänsä uusissa kengissään niin hyvältä. Mutta ainakin minulle materia on enemmänkin palkinto kuin lohdutus.

Kirjoitettu: 2. Heinäkuu, 2010 aihe Yleinen, opiskelu.
Kommentit: 0