Olen kirjoitellut tänne viimeksi heinäkuussa. Sen jälkeen tuli vaihe jolloin en pystynyt kirjautumaan tänne ollenkaan. En tiedä mistä syystä sillä tänään kirjautuminen ei tuottanut mitään ongelmia. En tiedä mille roskalistalle blogini oli parin kuukauden tauon jälkeen päätynyt kun sähköpostini oli jälleen täynnä ilmoituksia roskakommenteista, joita blogini oli saanut. Kolmeen kuukauteen niitä ei ole tullut yhtään ja yhtäkkiä yön aikana niitä oli ainakin 8. Ärsyttäviä. Kuinka paljon niitä vihaankaan.

Mutta eipä elämäni aikana paljon ole tapahtunut. Eräänä päivänä ajattelin tulla tänne ja avautua näistä suorastaan nerokkaista opintoihin liittyvistä uudistuksista. En jaksa kuin hämmästellä näitä lakkautuksia ja siirtämisiä ja poliittisten päätösten ristiriitaisuuksia. Huhhuh. Kuten jo aiemmin on tullut todettua niin eivät ne oikeasti järkevät ihmiset ikinä viitsi edes hakea mukaan politiikkaan tai muihinkaan tuollaisiin virallisiin päättäviin elimiin. Ja se kyllä näkyy.

Mutta niin. Olen edelleen töissä ja pidän siitä. Opiskelupaikkaa minulla ei ole eli käyn nyt pari kurssia avoimessa yliopistossa ja katsellaan sitten keväällä että mihin hakisisin. Toisaalta haluaisin ulkomaille ja sinne pääseminen alkaa olla  jo todennäköisempää kuin Suomessa opiskelemaan pääseminen. Toisaalta taas en osaa lähteä täältä yhtään minnekään. Minulla on täällä koti ja työt ja partiopesti. Toisesta monivuotisesta partiopestistäni luovuin tänä viikonloppuna. Se tunne oli uskomattoman vapauttava. Olin niin ylpeä itsestäni. Palan halusta aloittaa tanssimisen. En vain keksi missä. Pitää odottaa tammikuuhun jolloin edes jokin uusi kurssi saattaisi alkaa. Lenkkeily on jäänyt kokonaan jalkavaivojen takia ja se näkyy vyötäröllä. Olen tänä syksynä ollut niin masentunut ja tuskastunut etten muista koska viimeksi olisin tuntenut näin. Haluan oikeasti opiskelemaan. Nykyään olen niin laiska etten jaksa lähteä luennoille tai saa itseäni lukemaan tentteihin. Jos minulla olisi oikea ja tiukka viikko- ja päivärytmi saisin ehkä tehtyäkin tässä elämässäni jotain.

Nyt pitää mennä koska pääsen kauppaan autolla! Jes.

Kirjoitettu: 17. Lokakuu, 2011 aihe Yleinen.
Kommentit: 0

On niin avuton olo. Sytytin kynttilät parvekkeelle. Juttelen norjalaisten kanssa foorumilla. En voi muutakaan tehdä. Ajatukseni ovat Norjassa ja niissä norjalaisissa, jotka ilman mitään syytä kuolivat tai loukkaantuivat tänään.

Kirjoitettu: 22. Heinäkuu, 2011 aihe Yleinen.
Kommentit: 0

Ehkä tänään sittenkin keksin mitä teen elämälläni. Tai keksin ainakin mitä teen seuraavaan toukokuuhun asti. Ehkä. Haluaisin todella että vihdoinkin löytäisin elämälleni suunnan ja kokisin elämäni jälleen mielekkääksi. Lukioiässä sitä jotenkin eli odottaen sitä päivää kun pääsisi pois vanhempien luota ja pikkukylän kuvioista. Silloin ajattelin että elämä alkaa kun pakkaan tavarani ja suuntaan suurempaan kaupunkiin. Tulin tänne vain huomatakseni ettei se elämä alkanutkaan ja kuviot ovat aivan yhtä pienet kuin ennenkin. Mutta ehkä ensi syksynä tai vuoden päästä syksyllä. Tai tänään. Jonain päivänä ainakin, koen elämäni alkaneen ja koen että nyt se on tässä, se elämä jota olen odottanut jo kauan.

Mutta mistä sen sitten tietää? Mistä tietää tekevänsä oikean valinnan? Minusta tuntuu että jo vuosien takaa olen tehnyt vain niitä vääriä valintoja. Ovatko ne olleet sitä? Mistä sen voi tietää. Mistä sen tietää? Mistä sen tietää kun se oikea tulee vastaan. Mistä sen tietää että tämä on se minun juttuni. Mistä muut ovat sen tienneet ja mistä minä sen tietäisin. En usko että se on kuin salamanisku. En usko että torvet soivat ja maailma muuttaa väriään. Mutta mistä sen sitten tietää.

Niin usein ja niin monen asian kohdalla olen luullut että tässä se on. Tämä on se. Olen luullut kohdanneeni sen herra oikean. Olen luullut löytäneeni oman alani tai vähintäänkin sen läheisen kakkosen. Mutta kerta toisensa jälkeen olen todennut olevani äärimmäisen väärässä. Minua on koiteltu nyt yli kolmen vuoden ajan. Kun läheiseni lakkasivat sairastamasta ja kuolemasta aloin käydä omia kamppailujani. Häpeän sitä etten vielä kolmenkaan vuoden jälkeen ole löytänyt paikkaani maailmassa. Vanhempieni luo en palaa. Mutta kohta en vain enää keksi mistä jaksaisin enää etsiä paikkaani.

Kirjoitettu: 20. Heinäkuu, 2011 aihe Yleinen.
Kommentit: 0

Noin monta kertaa joku on käynyt lukemassa blogiani. Jos vertaa suosituimpiin muotiblogeihin niin eipä tuo luku ole vielä mitään, mutta ette tiedäkään kuinka paljon se kuitenkin minulle merkitsee. Jotkut oikeasti ovat vaivautuneet edes klikkaamaan blogiini. Usein itsekin vain selailen blogeja ja vilkaisen ulkoasua sen enempää lukematta. Mutta kuitenkin se on ihan hauskaa nähdä että viikko viikolta tuo luku kasvaa. Kiitos siis kaikille jotka olette tänne päätyneet!

Kirjoitettu: 19. Heinäkuu, 2011 aihe Yleinen.
Kommentit: 0

Lyhykäisyydessään syön taas antibiootteja nielutulehdukseen, olen onneksi kotona vaikkakaan minulla ei ole yhtään mitään tekemistä, olen epätoivoinen tulevaisuuteni suhteen (koskee opiskelua, parisuhdetta, ulkonäköä) olen ärsyyntynyt politiikkaan sillä ne eivät osaa tehdä mitään päätöksiä siellä vaan keskittyvät miellyttämään kaikkia äänestäjiä = mission impossible, vanha koneeni on huollossa eli minulla on uusi läppäri jossa myös onneksi nopea netti. Tulikohan siinä sitten tarpeeksi epäselvästi kerrottua kaikki. En ole aikoihin jaksanut kirjoittaa mitään. En ole kirjoittanut päiväkirjaani, en tätä blogia, enkä muitakaan blogeja. Yhden päivitin eilen ja tänään onneksi tämän. Vähän sentään sain päiviteltyä päiväkirjaakin mutta ajatukseni ovat niin sekaisin että olisi kyllä enemmän kuin tarpeen koittaa selvitellä niitä. Ja koska kaikki kaverini ja ystäväni ovat tehneet tämän viikonlopun suhteen oharit ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittaminen. Tosin tästä postauksesta tulee vain tällainen selvitys itselleni mistä kaikesta pitäisi ajan kanssa kirjoittaa.

Tänne on tulossa taatusti tulikivenkatkuinen palaute kaikille niille joille on annettu vastuu päättää Suomen asioista. Idiootit.

Päiväkirjaan tunnepuolenselvitys sekä kirjoittelua työporukan kesäpäivästä. Oli kyllä ihana päivä tuolloin sunnuntaina 3. päivä. Aurinko paistoi ja pääsin uimaan mereen. Miten ihanaa sekin aina on? Järvessä uiminen ei ole mitään verrattuna mereen.

Pinnalliseen blogiin pitää tehdä postaus uudesta läppäristäni, jolle ehdottomasti pitää keksiä nimi. Se on vain niin söpö koska se on pinkki =) ja siinä on aivan ihania taustakuvia ja se vain tuntuu niin ihanalta ja onhan se kivan pienikin, vain 11,6 tuumainen. Nimiehdotuksia? Jokin lyhyt ja söpö nimi sen pitää olla.

Ja onpahan minulla vielä lisäksi eräs muukin blogi, mutta sen seuraavan päivityksen aihe on hyvin selvillä. Se blogi onkin sitten muilta osin salaisuus.

Ja lisäksi pitäisi saada tuo haastekin joskus loppuun.

Huhhuh, onneksi on kesäloma.

Kirjoitettu: 14. Heinäkuu, 2011 aihe Yleinen.
Kommentit: 0

Tätä olen syönyt tänään

Aamupala: Lautasellinen ruispuuroa, jota äiti oli keittänyt aamulla. Nam. Lisäksi kuppi kahvia ja sen jäähtymistä odotellessa pari ballerinakeksiä.

Kotona pari kuppia kahvia.

Lounaaksi todella terveellisesti muutama kalapuikko. En vain tosiaan ehtinyt käymään kaupassa parin viikon reissun jälkeen ennen kuin nälkä yllätti.

Välipalaksi omena ja pari kuppia kaakaota.

Iltapalaksi ajattelin joko munakasta tai sitten saan itseni raahattua kauppaan. Minua vain houkuttelee enemmän ajatus aikaisin nukkumaan menemisestä ja aamulla eläkeläisten kanssa kauppaan ryntäämisestä heti kaupan auettua.

Jee, haaste eteni

Kirjoitettu: 14. Heinäkuu, 2011 aihe Yleinen.
Kommentit: 0

Senkin uhalla että tämän päivityksen jälkeen sähköpostini on jälleen täynnä älyttömiä roskaposteja, ajattelin taas pitkästä aikaa vähän päivitellä kuulumisia. Varsinkin kun naapuri ei ollut tyhjentänyt pesutuvassa konetta vielä kymmentä yli kuuteen mennessä vaikka minun vuoroni alkoi kuudelta. Hmph. Joskus toivoisin omistavani oman pesukoneen. No onneksi varasin kaksi vuoroa peräkkäin, eikä koneellisen peseminen kestä koko tuntia joten ehkä voin odottaa sen aikaa että hän saa pyykkinsä vielä kuivumaankin. Eipä minulla oikeasti enää tälle päivälle muuta tekemistä ollutkaan kuin parin koneellisen peseminen, jätepahvien vieminen ja tuo olohuoneen peilin peseminen. Muuten sitten vain asunto taas yleisesti juhannuskuntoon. Tosin mitään juhannussuunnitelmia ei minulla ole. Elättelin toiveita, että olisin ollut töissä juhannuksen mutta ei. Lomaahan sieltä tuli. Eikä netistä tilaamani vaatteet tietenkään tulleet vieläkään. Ne luvattiin 20.-24.6. eli katsotaan vain niin tulevat 27. Hmph.

Mutta onneksi naapurini ovat muuten aika ihanteellisia.  Tosin yläkertalainen tömistelee. Mutta taitaisimpa minäkin sekopäisine vuorokausirytmeineni aiheuttaa harmitusta. Tosin alapuolellani on vain liikehuoneisto, eikä sivuille juurikaan äänet kuulu eli siinä mielessä olen edelleenkin aika ihanteellinen naapuri, vaikka aamuöisin kolistelenkin kotiin. Toisaalta tänään juuri harmittelin, että eikös joka taloyhtiössä pitäisi olla se juoruakka, joka tunkee nenänsä joka paikkaan. Muutenkin on hassua, että olen asunut täällä jo kolme vuotta, enkä edelleenkään tiedä suunnilleen ketään naapuriani. Muutamat kasvot tiedän. Yhden tiedän kasvoilta ja nimeltään, mutta hän ei tunnista minua vaikka silloin tällöin opiskelijapiireissä tapaammekin. Yksien nimet tiedän, mutten kasvoja. Tuntuu ettei kukaan tiedä minua kasvoilta, sillä kukaan ei edelleenkään tervehdi minua. Ja kahdeksan kerroksisessa talossa tuntuu vain koko ajan tulevan aivan vieraita kasvoja vastaan.

Toista se oli maalla, kun kaikki tiesivät tarkalleen kenen tyttöjä olet ja missä asut ja koko perheesi taustat ja sukupuun ja kaikkien tekemiset. Kylällä tiedettiin kyllä tarkalleen ketä missäkin talossa asuu ja ketä siellä on ennen asunut. Maalla oli siinä mielessä mukavampi asua. Kaikki tunsivat toisensa. Täällä en tunne edes seinän takana asuvia. Aika pelottavaa kun sitä oikein alkaa miettiä.

Kirjoitettu: 22. Kesäkuu, 2011 aihe Yleinen.
Kommentit: 0

No enhän minä ole onnistunut ottamaan itseäni niskasta kiinni lukemisen suhteen vaikka miten olen yrittänyt. Harmittaa sillä haluaisin oikeasti pärjätä siinä tentissä ja kirjatkin ovat oikeasti ihan mielenkiintoisia. Sen sijaan kuluneina päivinä olen nukkunut, nukkunut ja vähän vielä nukkunut. Miten ihminen voikaan nukkua niin paljon! Olen onnistunut oikeasti nukkumaan kellon ympäri. Silmät vain tuppaavat väkisinkin painumaan kiinni ja sitten olenkin unten mailla seuraavat neljä tuntia. Olen nyt kuitenkin joten kuten kahlannut nuo tenttikirjat läpi, joten jos huomenna paniikissa vielä luen niitä läpi ja katsastan pääkohdat niistä niin sitten sen jälkeen vain toivotaan että tapahtuisi ihme.

Otsikkoon viitaten voin todeta vain että miehet, ne sitten osaavat olla kummallisia ja arvaamattomia. Juuri kun luulet ymmärtäväsi niin sitten kaikki onkin päälaellaan. Olin nimittäin jo onnistunut selviämään Valtterista ja olemaan hänen kanssaan kuin melkein kenen tahansa muun työkaverin kanssa. Olimme jo alkaneet ilmeillä töissä ja niin pois päin. Sitten 31.5. tiistaina hän soittaa minulle. Hän oli humalassa silloin, mutta kuitenkin. Onhan hän ennenkin ollut humalassa kuluneiden kuukausien aikana, eikä silti ole soittanut, kerran ei edes vastannut viestiini. Nyt hän soitti ja kysyi saiko tulla luokseni. Mitä sekin sitten oli, en tiedä.

Kuluneina viikkoina minua on äärimmäisen paljon ärsyttänyt nämä hallitusneuvottelut. Miten aikuiset ihmiset voivat vaikuttaa niin lapsellisilta. Eikö siellä eduskunnassa kaikkien pitäisi pyrkiä rakentamaan parempaa ja tasa-arvoisempaa ja turvallisempaa Suomea, näin olen ainakin joskus ymmärtänyt. Mutta ei. He kiistelevät viikkotolkulla jonkun hallitusneuvottelun takia. Miten ne ihmiset tulevat seuraavien vuosien aikana olemaan kykeneväisiä päättämään yhtään mistään? Nirppanokkia ja vain omaa napaansa ajattelevia jos minulta kysytään. Tuntuu ettei siinä salissa päätetä kuin eduskunnan ihmisten omista palkankorotuksista. Ja leipäjonot sen kuin kasvavat. Hienoa eduskunnan tyypit, hienoa.

Kirjoitettu: 12. Kesäkuu, 2011 aihe Yleinen, yhteiskunta.
Kommentit: 0

Päivä 3

Vanhempani

En usko että kellään voi olla yhtä täydellisiä vanhempia kuin minulla on. Todellisuudessa tiedän, että hyvin monet sanovat noin, mutta niin sanon minäkin.

Minulla on sekä isän, että äidin kanssa avoimet ja läheiset välit. Voin kummankin kanssa puhua aivan kaikesta. Minun ei ole ikinä tarvinnut valehdella heille, eikä kaunistella tekemisiäni. No tietenkään en nyt aivan kaikkea ole heille kertonut, mutta ehkä se menee vähän samaan kategoriaan kuin että emmehän me lapsetkaan halua tietää kaikkea vanhemmistamme eli eivät vanhemmatkaan oikeasti halua tietää kaikkea meistä. Vanhempani ovat tukeneet minua kaikissa päätöksissäni, harrastuksissani ja koulussani. Vanhempani luottavat minuun ja minä heihin ja he ovat sopivan kiinnostuneita elämästäni.

Äidin kanssa meillä on aina välillä äiti-tytär-päiviä eli kiertelemme kaupoilla, käymme syömässä ja puhumme avoimesti kaikesta. Seksistä en äidin kanssa puhu, mutta muuten kyllä kaikesta. Äitini on hellä ja rakastava ja leivän tuoksuinen. Hän on kunnianhimoinen, sillä kaikesta huolimatta hän pääsi ylioppilaaksi keväällä 2007 vaikka läpäisikin ruotsin vasta kolmannella yrittämällä. Hän kuitenkin jaksoi yrittää. Hän on myös selviytyjä, hän on nyt elänyt syksystä 2005 asti ilman mahalaukkua. Äiti on tukenut harrastuaksiani olemalla kuski ja lähtemällä valvojaksi.

Olen isäni pikku prinsessa. Meitä yhdistää kiinnostus purjehtimiseen, lasketteluun ja partiotausta. Iskän kanssa puhumme kaikenlaista ja istumme lukuisia kilometrejä autossa, milloin lähdemme laskettelemaan, milloin venemessuille ja milloin purjehtimaan. Yleensä kesäisin suuntaamme myös katsomaan kiihdytysajoja. Voin puhua isälleni kaikesta. Meillä on samanlainen huumorintaju ja olemme muutenkin hyvin samanlaisia. Olen perinyt oikeastaan kaikki luonteenpiirteeni isältäni. Tosin iskä on minua fiksumpi. Hän valmistui töiden ohella tänä keväänä ammattikorkeakoulusta insinööriksi ja sais hyväksymiskirjeitä kaksin kappalein opiskelemaan diplomi-insinööriksi. Iskä on laiska, mutta taitava. Hän on taitava mihin vain viitsii ryhtyä. Iskä on aina arvostanut meitä molempia, minua ja sisartani. Hän ei ole koskaan epäillyt ettemmekö johonkin pystyisi.

Vanhempani ovat tukeni ja turvani. He ovat tukeneet minua elämässäni ja minusta on tullut se mitä olen. He eivät ole kahlinneet ja ovat antaneet meidän kokeilla ja todeta itse mikä on hyvä juttu ja mikä huono juttu. He eivät tunkeile, vaan äiti soittaa kerran viikossa, tai jos hänellä on tylsää, tarkistaakseen että olen hengissä. Liian harvoin olen kertonut heille kuinka tärkeitä he ovat, enkä koe että nytkään olen tarpeeksi hyvin kuvaillut heitä. Mutta äiti ja iskä rakastan teitä enemmän kuin voitte ikinä kuvitellakaan.

Kirjoitettu: 12. Kesäkuu, 2011 aihe rakkaani.
Kommentit: 0

Eka rakkaus

Toisissa blogeissa on kirjoitettu kengistä, toisissa pehmoleluista ja toisissa miehistä. Minulle ei vain heti tule mieleen mitään. Aloinkin sitten miettiä ylipäätänsä mitä rakastan. Seuraavaksi kohtasin ongelman, että mitä se rakkaus sitten on. Jotenkin sen voisi ajatella niin että se on jotain mitä ilman ei voi elää. Mutta yksi rakkaimmista ihmisistäni on kuollut ja olen pystynyt jatkamaan elämääni. Muistelen häntä kyllä tasaisin väliajoin ja hän ilmestyy usein uniini. Joten onko rakkaus sitten jotain mitä ilman ei halua elää. Ihminen pystyy elämään ilman sitä mitä rakastaa, mutta ei haluaisi. Toisaalta olen vahvasti sitä mieltä, että jokainen meistä määrittelee rakkauden eri tavoin ja kokee rakkauden eri tavoin.

No, minulla ei ole mitään esinettä, jota voisin ajatella ekana rakkautena. Yksikään vaate tai lelu ei ole vienyt sydäntäni. Sitä ei ole myöskään vienyt yksikään mies lukuunottamatta isääni ja vaariani. Se ei ole mikään ruoka, eikä kyllä elokuva, musiikki tai muukaan vastaava. Ei tähän oikein voi vastata vanhempiaan ja sisartaankaan. Olenko sitten ikinä rakastanut mitään?

Aloin miettiä mitä rakastan nyt, mitä rakastan tällä hetkellä. Jos ei perhettäni oteta lukuun keksin yhden asian jota voin sanoa rakastaneeni koko ikäni. Tai ainakin se on minulle jotain todella tärkeää. Meri. Olen koko ikäni tottunut veneilemään ja uimaan meressä. En edelleenkään kauheasti pidä järvessä uimisesta, mutta meressä uiminen on osa lapsuuttani ja nuoruuttani. Mereen liittyy niin monia onnellisia muistoja ja niin monia muistoja ylipäätänsä. Vastaan siis meri, sillä se on aina ollut ja tulee aina olemaan minulle rakas ja osa minua ja lapsuuttani.

En nyt tosiaan parempaakaan keksinyt, mutta jos seuraaviin päiviin mahtuisi jotain vähän fiksumpaa =)

Kirjoitettu: 3. Kesäkuu, 2011 aihe Yleinen.
Kommentit: 0